Keikalla siis. 27.3.2010.
Tällä kertaa mukana myös Isoviha ja Radioflies.
Tervetuloa.
Muutaman viikon takaista Lepakkomiehen keikkaa (ja Otran syntymäpäivää) juhlistaaksemme teimme Kosminen Urg -levystä kahdensadan kappaleen erikoisennakkopainoksen, joka jaettiin lippujen mukana onnellisille musiikinystäville. Kuulijoita oli sen verran, että jäljellä on enää 10 kappaletta levyjä. Nopeimmat voivat sellaisen käydä ostamassa itselleen sopuhintaan Salmisen Jussilta Vinyyliklubista Vaasankadulta tai netistä. Pitäkää kiirettä, seuraava painos voipi taas viipyä jonkun [...]
Mikään ei voi pysäyttää Kostajia kunhan vaan vauhtiin päästään. Tästä todisteena jo toinen keikka tänä vuonna, tällä kertaa spektaakkeli saa paikkansa Elotulirockissa Uukuniemellä. Sinne kaikki.
Levynteon aloittamisesta ei ole vuottakaan ja nyt se on jo masteroitu, kiitos Dassumin Penan! Tekeleen työnimi on muuttunut vuoden mittaan Karvalakkioopperasta Kosmiseksi Urgiksi.
Tätä merkkipaalua juhlistaakseen Kostajat-orkesteri suorittaa ns. keikan perjantaina 13.3. 2009 ravintola Kantiksessa. Mukana myös Ampiaistehdas ja IVB. Liput 0€ tai jotain sinnepäin. Tervetuloa.
Kostajat & Syksy @ Club Liberte 13.2.2008 klo 21
Club Liberte,
Kolmas Linja 34,
00531 Helsinki.
Liput 5€
Kostajat, Mjölk, Turnoffs, CC Vokula 6000, Nazi Death Camp, Lörsson, My Machete (SWE).
28.9.2007 Ravintolalaiva Wäiski
Hakaniemenranta 11
00530 Helsinki.
Liput 5€, narikka 2€, showtime klo 21.00.